sininen ihminen

"ihminen ei ole vielä syntynyt, vaan vasta tulossa"

- Sri Aurobindo 

:----) 

!

en voi kylliksi ylistää kasvismehujen taivaallisuutta

lymfalymfaa

ne näkee vain aneemisen lampaan siinä tuolilla istumassa hiljaa ja jäykkänä ja väkinäisesti hymyillen, ne sanoo että tässä on nyt jotain vakavasti väärin, tämä lammas on väärällä laitumella väärää ruohoa syömässä

mutta ei se mitään. kai. saa nähdä.

joka tapauksessa olen tällä hetkellä oikein hyvällä tuulella, innostuin taas kehon huolessapidosta. mehustuksesta. jos vaikka saisi itsensä liikkeelle. harjaisi ihon  hassuksi iltaisin,  lymfahan on niin kiva sana, joogata ja sen sellaista. (ikävä kyllä sitten ei oikein jää aikaa ranskalaisille hulluille elokuville)

kai se on totta että pitäisi olla kiitollinen tästä kehosta, tästä majapaikasta. ja kunnioittaa sitä ja pitää huolta.

ensi viikolla olis peikon muistotilaisuus, en oikein tiedä päädynkö sinne. riippuu saanko kyydin. vaikka kutsussa lukikin nätisti että "pukeutuminen peikon taiteilijasielua kunnioittaen". kirjoitin peikon enkun aineeseenkin, piti kirjoittaa matkasta. joten kirjoitin siitä miten me lähdettiinkin yhdessä, niin että mä olin siellä ottamassa kiinni kun peikko lipsahti. ja sitten me mentiin meren kautta kotiin, käveltiin vesirajassa ja aallot pyyhki pois pelon

päivävaahto

katsoin muuten hyvin oudon elokuvan yksi päivä, L'Écume des jours. (Asiaa ei auttanut yhtään, etten löytänyt suomenkielisiä tekstityksiä, se oli vaan vielä käsittämättömämpi. Mutta kiinnostava.

Oon nyt ottanut tavoitteekseni katsella enempi ranskalaisia elokuvia. Englanti parani niin hurjasti sen jälkeen kun aloin katsoa elokuvia, että kyllä siitä on hyötyä ranskassakin.

En viitsi sanoa kuinka paljon taas katsonkaan. En taas jaksa katsoa maailmaa joten katson elokuvia.

kalvava

epämääräinen levoton olo, itken punajuurta tyynylleni

ehkä se on se paluu joka pelottaa

taikaikävä

huijaan itseäni

poljen paikallaan

kuvittelen muuttuneeni mutta

kävelen aina ne samat askeleet

ajattelen että sitten joskus tulevassa toimin eri tavoin mut en tee elettäkään tullakseni siksi

nykyään se ei edes ole samoin kuin ennen

taika on poissa

ennen upposin elokuvaan, unohdin itseni, pakenin toiseen maailmaan 

(ja paluu takaisin oli aina yhtä ontto)

nyt luukut on tilkitty, en pääse sisään, huomaan huoneen jossa olen, tiedostan katsovani elokuvaa, näen kameramiehet kuvan ulkopuolella ja kaipaan vain mennyttä taikaa

kauniita unia

kerron vielä kaksi kaunista unta jotka näin!

~

näen kauniit vaaleanpunaiset puut

sitten yhtäkkiä,

kirkasta vihreää latvustoa ja keltaista taivasta

samalla tunnen energian kaikkialla kehossani

kun värisen kauttaaltani

~

unessa herään, joku on vierelläni

on niin valoisaa ja silmät niin väsyneet en näe 

kuka se on joka pian jo pois juossut

tämä on niin epätodellista

enkä tunne mitään mutta itken silti

I just can't

believe you are gone

are you?

oranssia

(ikävä ihania persimoneja)

pois piilosta

okei. nyt mulla on vihdoinkin vapautusolo. että päästän perhosen käsieni piilosta, avaan ovet ja ikkunat, päästän tuulen sisään ---

oon vältellyt sitä jo kauan, aina on joku teksti vielä liian ruma ja kesken ja pitäisi kirjoittaa vielä siitä ja kolmannesta, kohentaa ulkoasua ja -

mutta jos jatkan sitä ajatusrataa, en julkaise tätä koskaan. joten annetaan nyt vaan mennä

löysin muuten ajat sitten koulun kuraattorinkin, sen yhden tekstin jälkeen. ja nyt odotellaan hakemuksen hyväksymistä että pääsee psykologille. aikasemmin kaipailin sinne kovasti, mutta nyt oon alkanut vähän pelkäämään, en enää usko että sieltä löytyy kaikki avaimet joka oveen ja ongelmaan.

oon siis oikeastaan odotellut että pääsisin sinne ja siellä sais asioita kirkkaammiksi niin että blogikin olis kirkkaampi mutta ei sitten odotetakaan