kuljin

lähdin reppu täynnä appelsiineja, liftasin Helsinkiin ja takaisin kielloista välittämättä. tapasin tavallisia ihmisiä ja hassuja ihmisiä ja ystävällisiä ihmisiä. tunsin jonkinlaista vapautta seistessäni yksin valtatien vierellä

ja nyt tiedän ainakin että liftaaminen Ranskaan on ihan mahdollista todellista

kävelin kaupungin kiveyksiä ja tein ratikka-ajelun ja söin mahan kipeäksi viikunoista, nukuin pikkuruisessa kämpässä, tapasin Peikon isän jonka olen nähnyt vain kerran aiemmin kun nukuttiin sen luona silloin kaksi vuotta sitten karkumatkallani. me katsottiin yhdessä Amelie kuten mun ja Peikon oli tarkoitus silloin joskus. se oli kaunis muttei herättänyt minussa mitään. vierailin neljän kulkijankin luona, niitä oli kiva ja vaikea nähdä.

 nyt koko reissu on vain haalea väritön tahra jossain muistin onkaloissa.

odotan vain milloin voin taas lähteä