sano se nyt ja vastaisin

en enää siedä sitä yhtään, sen sokeutta sen sanoja sen läsnäoloa
mutten silti pistä välejä poikki koska raha

ja kaiken sen roskan jälkeen löydän vakaan päätöksen pysyä tällä tiellä

tunteettomuus on vaivannut. luin joitain vanhoja kirjeitäni ja kummastelin sen aikaista kieltäni ja että kuka tämä kirjoittaja oikein on, joku ihan muu kuin minä. silloin käytin adjektiiveja, asiat oli mahtavia ja hulvattomia ja hupaisia ja karmeita ja kaikkea, nyt kaikki on vain kivaa tai ihan kivaa tai aika kivaa tai ei kivaa. minusta tuntuu että kaikki muut adjektiivit on liian voimakkaita. asiat ei vaa tunnu muulta kuin ihan kivalta.
ja se laittaa miettimään onko se tällaista ikuisesti ja se että onko sitten mitään järkeä hengittää
mutta toisaalta haluaisin silti tehdä jotain maailmaaparantavaa vaikken itse tänne kuuluisikaan

vaikka luultavasti päädyn vain jonnekin luonnon piiloon pahalta maailmalta kun en jaksa katsella sitä