sano se nyt ja vastaisin

en enää siedä sitä yhtään, sen sokeutta sen sanoja sen läsnäoloa
mutten silti pistä välejä poikki koska raha

ja kaiken sen roskan jälkeen löydän vakaan päätöksen pysyä tällä tiellä

tunteettomuus on vaivannut. luin joitain vanhoja kirjeitäni ja kummastelin sen aikaista kieltäni ja että kuka tämä kirjoittaja oikein on, joku ihan muu kuin minä. silloin käytin adjektiiveja, asiat oli mahtavia ja hulvattomia ja hupaisia ja karmeita ja kaikkea, nyt kaikki on vain kivaa tai ihan kivaa tai aika kivaa tai ei kivaa. minusta tuntuu että kaikki muut adjektiivit on liian voimakkaita. asiat ei vaa tunnu muulta kuin ihan kivalta.
ja se laittaa miettimään onko se tällaista ikuisesti ja se että onko sitten mitään järkeä hengittää
mutta toisaalta haluaisin silti tehdä jotain maailmaaparantavaa vaikken itse tänne kuuluisikaan

vaikka luultavasti päädyn vain jonnekin luonnon piiloon pahalta maailmalta kun en jaksa katsella sitä

she loves her

 helsingissä uitiin meressä tai siis juostiin jäätävään mereen ja pois,

valehtelin

kävin paratiisissa ja tanssimassa

palasin pohjoiseen, valehtelin taas

keltaiset talot

Turussa toistin itseäni ja vietin katottoman ensimmäisen yön, kävelin vain kävelin kävelin kylmää pakoon

ja sitten tapasin sen ja sanoinkin jo että tuuli oli vihainen

jotenkin se yllyttää minua olemaan kylmä ja ahne

kysyin siltä miksi ja se sanoi "im fucking lonely. i was crying in my room last night. i have no one"

ja vaikka ajoittain värähdän kuvotuksesta ajattelin kai voisin auttaa

hennot

tampereella nukuin ensimmäisen yön kodittoman kyljessä, sillä oli vaeltavat kädet mutta se oli ystävällinen muuten, se on rautatieaseman ja kaikkien sekopäisten eksyneiden isä, se oli jättänyt taakseen paskatyön tallipoikana

kierreltiin tyhjää ja olin vähän apea koska sellainen kaunis kaupunki ja silti yksin niin vieras ja tuntematon ja kaukainen

tapasin liian pulppuavan pariskunnan, häpesin omaa hiljaisuuttani

ja ihanan tutun sen hennot kädet hiukset vihreän pöydän toisella puolella teekupin ympärillä, olisin voinut kietoutua kerälle sinne yön valojen heijastusten alle

liian myöhään

ja hämmästyn kun istun siinä ja itkettää, olisit siinä ja ymmärtäisit täsmälleen kun sanoisin: nämä inhottavat miehet
vaikka silloin minua ärsytti juuri se että ajattelit niin ja nyt ajattelen samalla tavalla
etkö vain vois tulla nurkan takaa ja sanoa että se oli vain suuri kuolemanlavastus? en halua herätä niin että tätä aikaa ei olisi ollut, haluan nämä päivät koska olen oppinut niistä jotakin, mutta haluan sut takaisin

olen kai vasta nyt herännyt siihen ettet ole enää. löydän asioita joista haluaisin kertoa sulle koska kukaan muu ei välittäisi käsittäisi

ja aina välillä ajattelen lähtemistä. silloin aiemmin ahtaana sanoin: haluan ammatin, vakaata rahaa. mutta en enää, en halua että elämä on työ on elämä.
mutten lähde vaan odotan

aamulla tuuli on sekaisin, hymyilen koska ajattelen se olet sinä joka on vihainen, mun leuka on rikottu (ja selityksiä pakeneva)

Mutta kakun ja meren jälkeen se on taas siedettävä, unohdan mitä tapahtui koska en tunne se ei merkitse mitään, se ei ole enää olemassa se on mennyttä

ja enkö se ole kuitenkin minä joka on julmempi, tässä vain kuivattujen viikunoiden ja intialaisen ruoan takia, kylmänä kivenä torjuvana. miksi tällainen "ystävyys" merkitsisi mitään kenellekään

tapasin Peikon vanhemmat, ne uskoo vakaasti että Peikko on Jeesuksen luona, Peikko oli niin vahvasti uskossa kymmenen vuotta sitten, ei haittaa vaikka sitten myrskysikin. se on se normaali kapinointivaihe joka kuuluu asiaan

ja Ma ei luovuta Peikon kirjoittamia kirjeitä, se on alkanut lukemaan niitä. herra röhön mielestä "mut tää on tietenkin vaan mun mielipide, mä voin sanoa mitä haluan" se on äidin oikeus. tehdään kompromissi ja saan kai aidot itselleni kunhan Ma on skannannut kaiken. voi miksi en hakenut niitä takaisin silloin? melkein toivon että se löytää rumat sanat ja tajuaa miten paljon rikkoi. en enää muista milloin oli mitäkin, mutta ainakin herra röhö oli alusta asti paskapää. vaikka enhän mä tiedä mitään, vain sen mitä Peikko kirjoitti

risgrynsgröt

 muutin jälleen asuntolaan! jotenkin etäisesti tulee edellinen kevät mieleen mutta kuitenkin se on niin kaukana poissa ettei se oikeasti pysty koskettamaan

siellä pitäisi asua kaksi muutakin mutta toinen ei asu oikeasti eikä toistakaan ole toistaiseksi näkynyt, mutta ei se mitään

virtahepo kysyi miksi mie sinne haluan, se tuntui mököttövän vaikka olikin yhtä kivinen hiljaa kuin yleensäkin, en vastannut rehellisesti

lähden taas ensi viikolla liftaten etelään, haluan seikkailla Tampereella mutten tiedä miten se onnistuis

vähän jännitän jo lähtöä vaikka en itse liftaamista pelkääkään. pelkään kai vain alkua kun pitää päästä kaupungista ulos

masennuin niin tavattomasti blogini kuvattomuudesta että päätin oikaista asian, vaikka sitten räsyisillä puhelinkuvilla (eli ruokaa, ikkunamaisemia ja minua)

oletko tuulessa

luin oranssin kirjan surusta, se sanoi miten olisi pitänyt reagoida eli miten en reagoinut, lukuunottamatta alun epäuskoa jossa kai edelleen elän. oikeastaan minusta tuntuu etten tiedä yhtään mitä ajattelen syvemmistä asioista, olen sisällä niin hiljaa etten kuule

ja se kirja kasvoi epäuskosta hyväksymiseen, se sanoi älä itke menetettyjä päiviä vaan rakasta sitä mitä oli. enkä ihan osaa ajatella niin, kaikki mitä ei tehty kaikki mitä olisi voinut ja että korjaisi väärät sanat oikeiksi

muistan kun se sanoi: mä haluan olla yhtä tunteeton ku sä. se oli liittynyt mukaan mun karkumatkaan koska sen perhe oli uskollisesti ollut inhottava, istuttiin turkulaisessa pizzeriassa yö koska ei ollut kattoa, se tunsi jo pysäyttävää sääliä ja lähti aamujunalla takaisin ja jätti minut autiolle kadulle. se ei ollut tunteeton kuten minä, se ei oikeasti pystynyt lähtemään

paitsi sitten myöhemmin. en tiedä mitä siellä tapahtui mutta melkein nauran niille

onneksi apeus ja väkivalta ei enää syö minua vaikkei tunteita olekaan edelleenkään, se ei ollut kaunista

ehkä joskus on

parapluies

eniten se on virtahepo joka tekee sen surun

harhailen koko päivän. löydän taas ranskalaisten elokuvien turvan